Alkuvuoden tulevia WordPress-tapahtumia


Uusi vuosi käynnistyy aktiivisesti myös WordPress-yhteisössä! Alkuvuoden aikana ympäri Suomea järjestetään monia tapaamisia mielenkiintoisilla aiheilla ja kehittäjille suunnattu koko päivän seminaari Jyväskylässä.

Helsingin seuraavassa tapaamisessa, keskiviikkona 10.1., kuullaan erään digitoimiston tavasta tehdä verkkosivustoja. Miten neljän hengen putiikki pystyy toteuttamaan räätälöityjä toteutuksia kohtuulliseen hintaan järkevässä aikataulussa, polttamatta tekijöitään loppuun? Alustajina toimii Digitoimisto Duden kaverit.

Tampereella opitaan CSS-gridin saloja torstaina 11.1. Daniel Koskisen alustuksen aikana. CSS-grid mullistaa www-sivujen taiton nyt ja etenkin tulevaisuudessa. Daniel piti vastaavan esityksen marraskuussa WordCamp Stockholmissa.

Jyväskylässä kuullaan tiistaina 23.1. miksi moni verkkopalvelu suunnitellaan väärin. ”Sisältö tulee ensin!” Mutta entäs jos ei tulekaan? Sisällön ja ulkoasun muna-kana-kiistassa päädytään lähes aina väärille raiteille. Miten resiina pysyy oikealla kurssilla? Alustaja Elisa Heikuralla on ainakin paljon kysymyksiä, mutta onko hänellä yhtään vastauksia?

Seinäjoella tiistain 30.1. tapaamisessa on alustajana Jari Ala-Varvi, joka kertoo EU:n uudesta yleisestä tietosuoja-asetuksesta eli GDPR:stä.

Tapaamisia myös Turussa ja Oulussa

Turun seuraava tapaaminen järjestetään torstaina 1.2., lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.meetup.com/Turku-WordPress-Meetup/events/245823828/.

Oulussa tavataan seuraavan kerran 10.1., lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.meetup.com/Oulu-WordPress-Meetup/events/vvskxlyxcbnb/.

Suurin osa tapaamisista toistuu kuukausittain ja niihin ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin edistyneemmätkin WordPressin käyttäjät tai kehittäjät. Liity lähimmän kaupunkisi meetup.com ryhmään saadaksesi tiedon kaikista tulevista tapaamisista!

Kehittäjille suunnattu seminaari Jyväskylässä 9.2.

WordCamp Jyväskylä 2018 on neljäs WordPress-seminaari Suomessa. Tapahtuma keskittyy tarjoamaan kiinnostavaa sekä laadukasta sisältöä kehittäjille, jotka löytävät itsensä usein WordPressiin liittyvän koodin parista.

Tapahtumaan tulee myyntiin 30 lisälippua perjantaina 5.1. kello 10:00 osoitteessa https://2018.jyvaskyla.wordcamp.org/tickets/.

Vastaa