Support » Kokeneille käyttäjille » bbPress mallinnemuutokset

  • Hei
    Mallinteista puuttui ns. wrapper-elementtejä (mitä suomeksi?) ja muutamia tarvitsemiani koukkuja. Jouduin joitakin tiedostoja siksi muokkaamaan.
    Jos joskus päivittää, onko keinoa ja mikä, että voisin tallentaa muuttamani mallinnetiedostot niin, ettei niitä tarvitse uudestaan muokkailla.

Esillä 8 vastausta, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Jos bbPress on tehty fiksusti, niin noita sivupohjia pystyy tallentamaan oman teeman puolelle, josta bbPress katsoo niitä ensin ja sitten vasta omia oletustiedostojaan, mutta en tiedä, toimiiko tämä bbPressissä. Aika yleinen toimintatapa tuo on, esimerkiksi Relevanssissa ja monissa muissakin plugineissa pystyy muokkaamaan sivupohjia tuolla tavalla.

    Thread Starter tapiohuuhaa

    (@tapiohuuhaa)

    Se kai edellyttäisi aliteeman luomista, jotta teeman päivitys ei poistaisi muutoksia? Aliteemaa en ole käyttänyt, koska olen käyttänyt Code Snippettiä. bbPress päivitetään kyllä harvoin, joten muutoksia ei tarvitse usein tehdä.

    Eniten jouduin tekemään muutoksia vastausten generointiin. Siinä oli huono käytäntö lisätä tekstielementti header-osaan ilman käärintää. Tällaisen elementin tyyliä ei voi hallita.

    Thread Starter tapiohuuhaa

    (@tapiohuuhaa)

    Kun lisäsin puuttuvan käärintäelementin, sain, mitä halusin eli tällaisen lopputuloksen:
    https://www.sanaristikkofoorumi.net/test/wp-content/uploads/2019-10-17-09.07.05-www.sanaristikkofoorumi.net-04f786feccfe.png

    Thread Starter tapiohuuhaa

    (@tapiohuuhaa)

    Mitä voisi lisätä on foorumin listausjärjestyksen muutospainikkeet Uusi aihe – painikkeen oikealle puolelle. Sain mielestäni tästä bbPressistä suhteellisen tyyllikkään:

    https://www.sanaristikkofoorumi.net/wordpress/forums/forum/sanaristikot/

    Thread Starter tapiohuuhaa

    (@tapiohuuhaa)

    Bbp Style Packissa ehdotettiin esittämääsi tapaa:

    https://wordpress.org/support/topic/search-placeholder-text-3/#post-12051048

    Vaatisi siis aliteeman määrittämistä. En koodilisäysten takia ole sitä tarvinnut, mutta mallinnemuutokset kyllä sitä kaipaisivat.

    Thread Starter tapiohuuhaa

    (@tapiohuuhaa)

    Yritin sitä, mutta en saanut toimimaan.
    laitoin aluksi …child/plugins/bbpress
    ja sitten …child/bbpress + sitten alihakemistot, joissa tiedostot bbpressissä sijaitsevat

    bbPress ei lukenut aliteemasta. Uuden version kanssa entiset muutetut tiedostot eivät toimineet. Oli paljon muutettavaa.

    bbPress ei ole teema, joten sillä ei voi olla lapsiteemaa. Nuo mallinemuutokset pitää laittaa teemasi alle hakemistoon /wp-content/themes/omateema/bbpress/, veikkaisin.

    Thread Starter tapiohuuhaa

    (@tapiohuuhaa)

    Sain tähän tarkennuksen Robin Wilsonilta.

    Pitää laittaa pääteeman lapsiteemaan eli esim.
    twentyfourteen-child/bbPress/
    CSS pitää laitaa lapsiteeman CSS-hakemistoon eli
    twentyfourteen-child/css/
    Kaikki muut sain laitettua bbpress-hakemistoon, paitsi include-hakemistojen seuraavat tiedostot:

    1. ../includes/replies/template.php
    2. ../includes/topics/template.php

    Noissa sep = ’ | ’ muutin sep = ”.

    Nuo olisivat kaivanneet filtteriä, mutta en core/filters.php löytänyt filtteriä, jota olisi voinut käyttää. Kokeilin käyttää johonkin funktioon filtteriä, mutta ei toiminut kuten oli tarkoitus.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 vuotta, 5 kuukautta sitten tapiohuuhaa.
Esillä 8 vastausta, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • The topic ‘bbPress mallinnemuutokset’ is closed to new replies.