Support » Ohjeet ja vianmääritys » Editori tuhoaa rivinvaihdot

  • Asensin uuden sivuston, jolla on WP 3.0.4

    Sen editori temppuilee oudosti, jota en ole hieman vanhemmilla sivustoillani huomannut.

    Jos liitän Notepadissa käytetyn tekstin, jossa on ensin kolme riviä, sitten tyhjä rivi ja taas kolme riviä allekkain, tallennuksen jälkeen WP poistaa tyhjän rivin.

    Se on myös liittänyt ihan ihme kamaa, eli saman tekstin moneen kertaan.

    Mistä moinen voisi johtua? Myöskään
    koodin lisääminen html-muodossa ei auta, sekin häviää. Tietenkään en voisikaan asiakastani velvoittaa tuottamaan html:ää, mutta kunhan testasin.

    Sivuston on asennettu täsmälleen samalla tvalla kuin ennen, eli Dreamhostin automaattiasennuksella. Tosin sellainen ero kyllä oli, että eka asennus epäonnistui, koska hakemistossa oli yksi tiedosto.

Esillä 13 vastausta, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
  • Thread Starter haije

    (@haije)

    siis edellä <br />

    Kannattaa olla käyttämättä BR, koska WordPress tekee kappaleet automaattisesti.

    Esimerkiksi tämä teksti.

    Näkyy sivuilla samoin kuin editorissa.

    Erillisiä p-tageja ei tarvita.

    Thread Starter haije

    (@haije)

    Minulla edelleen graafisessa näkymässä editori poistaa tallennuksessa automaattisesti rivinvälit. Se tekee sen kahdessa eri asennuksessani eri saiteilla, tämä 3.0.4.

    Okei, hiffasin. Vaikka toin tekstin Notepadista, se pitää kuitenkin tuoda ”paste as text” editorin kautta, ei suoraan editoriin. Outoa. Ja siinä tapauksessa liittäminen tuo ylimääräisiä rivinvälejä, jotka pitää poistaa ja rivittää rivi shift-enterillä.

    Minusta editori on muuttunut aiemmasta, eikö teidän mielestänne?

    Thread Starter haije

    (@haije)

    Ei hitto, ei toimi vieläkään :(. Nyt editorissa näyttää oikein (kaksi kappaletta, joiden välissä yksi tyhjä rivi). Editorin html-näkymässä näyttää samalta, ei mitään koodia siis.

    Siksipä saitilla ei näy rivinväliä kappaleiden välissä, koska html:ssä ei niin määrätä. Mikä ihme tässä mättää, en tajua, en kuitenkaan ole mikään noviisi? Onko jossain joku ihme editoriasetus, joka mulla on päällä tai pois?!

    Thread Starter haije

    (@haije)

    Johtuuko nyt tästä?

    p {
    	margin:0 0 1em 0;
    	padding:0; 
    
    	font-size:12px;
    	line-height:16px;
    }

    Thread Starter haije

    (@haije)

    Sorry, tämä taitaa olla omaa CSS-osaamattomuuttani. Tyylin css:ssä on näin:

    .post-content { clear:both; padding:15px 0 40px 0; line-height:160%; }
    
    .post-content p {
    	margin:0 30px 0px 0;
    	line-height:160%;
    }

    Tässä pitäisi tulla kappaleiden <p> väliin tyhjää, eikö vain? Eli onko mulla jossain muualla joku css, joka muuttaa asian? Esim. jossain plugarissa?

    Nimittäin kun katsoin sivun sorsaa, on siinä ihan oikein html:ssä kappaleet ja rivitykset.

    Mutta onko tosiaan niin, että uusimmassa editorissa kaikki peistaamiset on tehtävä tuon ”Paste as plain text” -ruudun kautta?

    Thread Starter haije

    (@haije)

    Korjaan edelliseen ”Teeman cssä on näin:”

    Jos ei noilla CSS:llä tule kappaleiden väliin tyhjää, niin joo, jossain on vikaa, kyllä tuosta pitäisi tulla (tosin mitenköhän lavea tuo 160% rivinkorkeus käytännössä on, sitä voi kokeilla pienentää ja katsoa, miten käy). Jos käytät Firefoxia, asenna Firebug ja katso sillä, mistä tuohon tulee CSS:ää (http://getfirebug.com/).

    Thread Starter haije

    (@haije)

    Kiitos neuvosta, täytyy taas ottaa käyttöön Firefox ja Firebug, ja yrittää selvittää sitä kautta. Nuo tyylit ovat kyllä minulle välillä aika tuskaa (en ole CSS-ammattilainen, osaan alkeet), jos/kun niitä on useassa plugarissa ym…

    Thread Starter haije

    (@haije)

    No ni, vihdoin saatu säädettyä CSS:ssä, oli kiinni teeman css:stä (testasin ensin vaihtamalla toiseen teemaan plugarit ennallaan). Sitten piti vielä säätää niin, että toimii Chromessakin eikä vain Firefoxissa. Huoh, pitäis varmaan opiskella ihan kunnolla tuota CSS:ää. Vielä kun sais edestakaisin ”liikahtelevan” leiskan kuntoon eri sivuilla.

    Editorista edelleen kysyn:
    eli eikö voi suoraan Notepadista liittää editori-ikkunaan?

    Miten saan lisää tyhjiä rivejä kappaleiden väliin, jos haluan enemmän kuin yhden? Ne editori poistaa edelleen tallennettaessa. Eikö teistä tosiaan 3.0.4:n editori poikkea edellisistä?

    Voi kai siitä liittää, kunhan liittää HTML-puolelle. Näin ainakin Macilla Texturista ja oikeastaan mistä tahansa ulkoisesta ohjelmasta liitettäessä. Muuten tulee kaikenlaista turhaa muotoilua ja <div class=”mce_paste”>:a sekaan.

    Tyhjää tilaa ei taida saada rivinvaihtoja lyömällä, mutta CSS:llä se kai on fiksua ja semanttista tehdä muutenkin.

    Jos joku haluaa välttämättä tehdä ylimääräisiä rivinvaihtoja br-tagilla, sitä varten kannattaa tehdä lyhytkoodi teeman functions.php -tiedostoon:

    add_shortcode( 'br', 'add_br_shortcode' );
    
    function add_br_shortcode() {
    	return '<br class="emptyline"/>';
    }

    Kun tämä funktio on lisätty, rivinvaihtoja saa aikaan [br] lyhytkoodilla. Jos rivinvaihtoja haluaa useamman, lyhytkoodit pitää erottaa välilyönnillä, esim. [br] [br] [br]

    Lisäksi rivinvaihdon korkeutta voi muuttaa asettamalla rivikorkeuden .emptyline -elementille.

    Thread Starter haije

    (@haije)

    Kiitos kovasti kaikille, hyviä neuvoja. Kyllähän minä, webmaster, voin tehdä ylimääräiset rivinvaihdot css:llä tai koodilla, mutta ei sellaista oikein voi vaatia loppukäyttäjiltä eli asiakkailta. Mutta onneksi ylimääräisiä välejä kappaleiden väliin tuskin tarvitaan.

Esillä 13 vastausta, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
  • The topic ‘Editori tuhoaa rivinvaihdot’ is closed to new replies.